Kendo on vanha kamppailulaji, joka pohjautuu japanilaiseen miekkailuun. Lajin nimi tulee kahdesta japaninkielisestä sanasta. Sana ”ken” tarkoittaa miekkaa ja ”do” tarkoittaa tietä. Näin kendo voidaan siis suomentaa miekan tieksi. Tämä kuvaakin hyvin kyseistä kamppailulajia, sillä siinä käytettävää apuvälinettä käytetään kuten miekkaa. Liikeradat ovat hyvin hallittuja. Tämä ei ole mikään ihmekään, sillä liikeratoja saatetaan opetella vuosikausia. Lajin harjoittelu ei ole pelkästään fyysistä. Kehon lisäksi lajissa halutaan kehittää myös mieltä.

Kendon harrastajan halutaan hallitsevan kehon ja mielen yhteistoiminta. Silloin kun kaikki onnistuu hyvin, tiedetään, että keho ja mieli ovat samalla tasolla. Tällainen mielen harjoittaminen onkin hyvin yleistä japanilaisissa kamppailulajeissa. Japanissa nimittäin uskotaan, että missä tahansa voi onnistua, kun siihen keskittää kaiken energiansa ja ajatuksensa. Tässä mielessä kendo ei siis eroa juurikaan esimerkiksi jujutsusta, judosta tai karatesta. Näissä kaikissa mielen täytyy olla mukana ja ajatuksen pysyä kasassa koko ajan.

Historiaa

Kendo on syntynyt miekkailun pohjalta. Japanissa miekkailu tunnettiin jo 1400-luvulla, joten kendonkin juuret juontavat kauas. Aluksi harjoituksissa käytettiin metallista katana-miekkaa, mutta sen käytön huomattiin pian olevan vaarallista. Ensin siirryttiin käyttämään teroittamatonta katana-miekkaa, mutta tämäkään ei ollut tarpeeksi vaaratonta. Pian kuitenkin kehitettiin puinen harjoittelumiekka, joka tunnetaan yhä tänäkin päivänä bokkenina. Puumiekalla ei voitu viedä kaikkia harjoitteita loppuun saakka, koska se oli vieläkin liian vaarallista. Vuonna 1710 tähänkin pulmaan keksittiin ratkaisu.

Bambusta valmistettu shinai-miekka oli oiva apuväline harjoitteluun. Se oli tarpeeksi pehmeää materiaalia, jotta voitiin harjoitella täydellä teholla, ja jotta harjoitteet voitiin viedä loppuun saakka. Pian shinai-miekan keksimisen jälkeen katanan ja bokkenin käyttäminen kiellettiin kokonaan otteluissa. Jotkut lajin harrastajista vastustivat kieltoa, sillä heidän mielestään shinai-miekalla ei saanut oikeaa miekkaa vastaavaa tuntumaa. Sen sanottiin vievän lajia alaspäin, kun siinä ei ollut oikean taistelun tuntumaa. Tänä päivänä edistyneet harrastajat saavat otella myös katanalla tai bokkenilla.

Tekniikat

Kendon esiasteet olivat raakoja. Osa oikeilla miekoilla käydyistä taisteluista päättyivät jopa kuolemaan, mutta enää tänä päivänä sellaista ei pääse tapahtumaan. Kendossa on määrättyjä paikkoja, joihin lyönnit suunnataan. Nämä pistepaikat on suojattu tehokkaasti suojavarusteilla. Kendossa on kahdeksan pistepaikkaa, jotka ovat: kendo-kypärään kohdistuva lyönti, pystysuoraan ylhäältä päähän kohdistuva lyönti, viistosti ylhäältä päähän kohdistuva lyönti, kurkkuläppään kohdistuva pisto, oikeaan tai vasempaan ranteeseen kohdistuvat lyönnit sekä oikeaan tai vasempaan kylkeen kohdistuvat iskut.

Kendossa lyönnit lähtevät aina ylhäältä alas. Jalkoihin kohdistuvia lyöntejä ei sallita enää otteluissa, joten niitä ei harjoitella harjoituksissakaan. Syy, miksi lyöntien tulee lähteä ylhäältä, on selkeä. Jos lyönnit lähtisivät alhaalta, ei nykyisistä suojavarusteista olisi mitään apua. Alaspäin lähteville lyönneille taas pitäisi valmistaa sellaiset suojavarusteet, jotka olisivat hankalia kantaa, ja näin ollen vaikeuttaisivat kendon harjoittelua. Kendon pistepaikat ovat myös sellaisia, että tositilanteessa ne olisivat lamauttaneet vastustajan. Niissä tulevatkin näkyviin kendon taistelulajimaiset piirteet.

Peruslyönnit

Kendon peruslyönnit noudattavat shikakewaza-tekniikkaa. Kaikkein tärkeintä on hyökätä ilman epäröintiä ja näin murtaa vastustajan hyökkäys ja puolustus. On olemassa pieniä ja isoja lyöntejä. Harjoittelu aloitetaan isoilla lyönneillä. Pienet lyönnit ovat haastavampia, koska ne ovat nopeampia ja tarkempia. Ipponuchi no wazat ovat kendon puhtaasti toteutettuja peruslyöntejä. Ne ovat ensimmäisenä vuorossa, kun kendoa aletaan harjoittelemaan. Tobikomiwazat taas käsittävät kaikki tekniikat, joiden avulla hyökätään vastustajan puolustuksen jättämään aukkopaikkaan ja murretaan vastustajan puolustus kokonaan.

Kun yksi peruslyönti onnistuu jo hyvin, voi harjoittelua lähteä viemään pidemmälle. Nidanwaza tarkoittaa kahta peruslyöntiä, jotka toteutetaan nopeasti peräkkäin. Tähän on kaksi eri tekniikkaa. Toiseen lyöntiin voidaan siirtyä välittömästi, jos ensimmäinen lyönti on jäänyt heikoksi. Toisin sanoen ensimmäinen lyönti ei siis ole osunut pistepaikkaan. Toinen tekniikka on hämätä vastustajaa ensimmäisellä lyönnillä. Kun vastustajan puolustus aukeaa, isketään silloin aukkopaikkaan. Varsinkin hämäystä käyttävä tekniikka on yleisesti käytetty niin harjoituksissa kuin otteluiden aikanakin.

Harjoittelu parin kanssa

Kendoa harjoitellaan yleisimmin parin kanssa. Sitä voi toki harjoitella myös yksin. Parin kanssa harjoitellessa toinen ohjaa koko ajan, eli toimii niin sanotusti opettajana. Tällöin vastapuoli keskittyy täysin harjoitteluun. Opettajana toimiminen kuuluu olennaisesti kendon harjoitteluun. Opettajan tehtävänä on rytmittää harjoittelua ja pitää se kasassa. Opettajan tulee osoittaa kestävyyttä ja valppautta, ja samalla vaatia sitä myös vastapuolelta. Opettajan oletetaan toimivan kendo-harjoittelun periaatteiden mukaisesti huolimatta siitä, onko vastapuoli kokematon vai kokenut ottelija.

Kilpailuja

Kendossa kilpaillaan usealla eri tasolla. Lähes jokainen harjoitus on omalla tavallaan kilpailua, mutta sen lisäksi virallisiakin kilpailuja järjestetään. Kendossa voidaan otella joko yksilöinä tai joukkueena. Kendossa ei ole painoluokkia, mutta joskus siinä voi olla esimerkiksi ikä- ja tasoluokkia. Joukkuekilpailussa kussakin joukkueessa on viisi ottelijaa, jotka vuorollaan ottelevat toisen joukkueen ottelijoita vastaan. Kansainvälinen kendo-liitto järjestää joka kolmas vuosi kendon maailmanmestaruuskilpailut. Ne järjestetään vuorotellen eri maanosissa. EM-kilpailut taas järjestetään aina niinä vuosina, kun maailmanmestaruuskilpailuita ei järjestetä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *